Huoli vauvan kehityksestä

Pikaisia kuulumisia tässä rustaan, kun tuntuu, ettei koskaan ole aikaa blogillekaan. Enemmänhän tämä on sellainen inspis juttu. No, meillä harjoitellaan kääntymistä. Vauva ei oikein ole kovin innostunut kääntyilijä, viihtyy siis turhankin hyvin selällään maailmaa ihmetellen. Viihtyy kylläkin myös vatsallaan, jos sillälailla laitetaan, mutta ei tunne kääntymiselle pakottavaa tarvetta. Pöngertää itsensä mahalleen vain, jos leluilla houkutellaan ja vähän avitetaan jalasta. Mutta, kaikki ajallaan. Pääasia, että on terve ja voi hyvin!

Sitä silti miettii, että mitä on tehnyt väärin. Joskus ammoisina alkuaikoina, meitä neuvottiin aina nostamaan ja laskemaan vaavi kyljen kautta, se on kyllä unohtunut varmaan 99% kerroista… Se kuulemma auttaa vauvan koordinaation kehityksessä, lieneekö tässä sitten syy 😮 Joidenkin vauvathan kääntyy jo ennen 4 kuukautta ja meillä lähestytään huolestuttavasti jo 6 kuukautta, eikä sitä kuuluisaa pyörähdystä kuulu edelleenkään. 4 kuukautis neuvolassa sanottiin, että ei kaikki vauvat vielä siinä iässä käänny. 5 kuukautis taasn, että kääntyy pienellä avustuksella. Saas nähdä, mitä sanovat parin viikon päästä, kun on 6 kuukautis neuvola.

On se meidänkin vauveli kuitenkin jotain uuttakin oppinut… Varpaat nimittäin ovat löytyneet ja menevät suuhun asti! Vatsallaan ollessaan nousee myös käsien varaan ja pyörii sitten kellon suuntaan, jos se kieriminen ei sitten ole hänen juttunsa. Tai ehkä hän on vaan niin älykäs, että tietää liikkumisen olevan tässä maailmassa turhaa. Joka paikkaan kärrätään kaiken maailman rattailla ja kotteroilla, miksi siis itse vaivautua liikkumaan… 😀

PS. Oon kokeillu vauvan kakkovaippojen pesussa etikkaa ja ainakin kakkatahrat lähti pois 😮 ja haju myös, en tosin tiedä riippuuko väkiviinietikan toimivuus kappaleen materiaalista. Se itse tehty pesuaine, jota piti kokeilla ”lähipäivinä”, no se antaa vielä odottaa itseään (oon vaan ollut niin laiska ;()

Synnytyksen jälkeinen herkistyminen

Ennen synnytystä varoiteltiin synnytyksen jäkeisestä masennuksesta. Se tulee kuulemma 80% synnyttäjistä… Ajattelin, että no, tässä ollaan jo valmiiksi masentuneita, että tuskin sieltä mitään tulee. Varsinaista masennusta, sellaisena, millaiseksi sen kuvittelin, ei tullutkaan. Sen sijaan tuli ”herkistyminen”. Tunteet ovat vähän kokoajan pinnalla niin hyvässä kuin pahassa. Itku tulee 100 kertaa helpommin kuin ennen, kaikki vauvat ja vauvoihin liittyvät uutiset, kuvat yms. koskettavat.

En oikein kestä ajatusta nälkää näkevistä vauvoista tai pienistä lapsista. Ei ole mukava nähdä kenenkään kärsivän, mutta kärsivää pientä ihmistä en kestä yhtään. Yksikin uutinen tai kuva surullisesta tai huonosti voivasta vauvasta tuntuu ihan hirveälle, se palaa aina mieleen pitkänkin ajan päästä ja tekee olon surulliseksi. On ihan kamalaa, jos joku vauva jää ilman rakkautta, huolenpitoa tai tuntee kipua. Pieni ei ymmärrä ja elää niin hetkessä tunteella. Käy niin kovasti sääliksi 🙁 Vauva rakastaa vanhempiaan niin paljon ja omakuva rakentuu sen mukaan, miten häntä kohdellaan.

On tietysti hetkiä, kun ei jaksaisi kuunnella sitä huutoa. Saattaa jopa suututtaa ja ajtella, että jää sitten siihen yksiksesi huutamaan. Sitten sitä tulee ”järkiinsä” ja tajuaa, että vauva huutaa huonoa oloaan- apua, ei kiusallaan. Niin kuin nyt:D joten täytyy mennä.

No laitan tähän lopuksi iloisia kuvia meidän pikku kuninkaastamme <3

 

 

 

Kohti luomumpaa laiffii

Tänään on aiheena ruoka. Kuten tiedetään, eivät torjunta-aineet ole terveellisiä niin ihmisille kuin muillekaan eliöille. No, niiden tarkoitushan onkin tappaa. Kemikaaleista on kyllä monesti hyötyäkin. Voisi äkkiseltään kuvitella, että torjunta-aineista olisi ruuantuotannossa hyötyä ja se kasvattaisi satoa, mutta asia onkin juuri päinvastoin, jos torjunta-aineita käytetään liikaa. Vähäisissä määrin ne kyllä parantavat satoa, mutta mistä tietää, onko jossain tuotteessa käytetty torjunta-aineita vähän vai paljon? Sitäpaitsi niiden aiheuttama hyönteiskato on vakava ongelma. Torjunta-aineet tappavat kasvien luonnolliset siittäjät (hyvä sana xD) ja sadot pienenevät. Maa kemikalisoituu, eikä siellä enää elä ötököitäkään, jotka hajottaisivat kasveille ravinteikasta multaa. Tämän vuoksi suosisin täysin luomua. Maailman nälkäongelmaa ei ratkaista torjunta-aineilla. Tällähetkellä ne kasvattavat sitä. Ohessa uutinen keväältä:

https://yle.fi/uutiset/3-9590902

Toki torjunta-aineita myyvät yritykset ovat toistamieltä ja monille viljelijöille tätä propagandaa onkin syötetty… Näiden yritysten toimeentulo on näiden aineiden maineesta kiinni. Turkistarhauksenkin jatkamista on perusteltu sillä, että joidenkin ihmisten elinkeino menisi, jos se lakkautettaisiin. Olen kyllä sitä mieltä, että jos työstä on enemmän haittaa kuin hyötyä, on parempi jättää se tekemättä. Ohessa vielä toinen artikkeli, joka kannattaa lukea loppuun:

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3595795/Suomi+kayttaa+kiellettya+torjuntaainetta

Maailmassa siis riittäisi jo nyt ruokaa kaikille, jos se vaan jaettaisiin tasaisesti. Ruoka ei minusta saisi olla maksullista, koska se tekee ihmisistä epätasa-arvoisia. Kaikilla pitäisi olla perusoikeus ruokaan, koska kaikki sitä tarvitsevat. Tottakai viljelijöiden on saatava vastiketta vaivan palkaksi, mutta siihenkin voisi kehitellä jonkun siistimmän tsydeemin. Vaikka niin, että ihmiset joilla on rahaa, kustantaisivat ruuantuotannon. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Kuluttajien ostotottumukset ovat ratkaisevassa osassa. Sitä, mikä ei myy, ei tuoteta. Ja se, minkä kysyntä kasvaa, tuotetaan enemmän. Luomu voi joskus toki olla kalliimpaa, mutta esimerkiksi luomumaito ja -banaanit eivät ole juurikaan ”tavallista” kalliimpia. Mitä korkeammalta ravintoketjusta tuote on, sen suurempi merkitys sillä on, onko se luomua vai ei. Luomulehmien ja luomukanojen ruoka tuotetaan niiden koko elinkaaren ajan luomuna, joten maitotuotteiden, lihan ja kananmunien suosiminen luomuna on oikeasti todella merkittävä tuki luonnonmukaiselle tuotannolle.

Toki aloittaa voi mistä vain, jos haluaa! Meillä aloitettiin porkkanasta, vehnäjauhoista ja hedelmistä (banaanit, appelsiinit, omenat), vaikka liha ja maito pitkään olikin ihan tavallista. Nyt olen alkanut suosia myös maidon ja kerman kohdalla luomua ja on muuten hyvää (kunhan maidon muistaa ravistaa ennen käyttöä, sillä luomumaitoa ei homogenoida :P). Lihan olen kokenut tässä suhteessa aika kalliiksi, mutta voisihan sitä syödä vähemmän ja panostaa sitten laatuun. Luomutuotteiden kirjo on vuosien saatossa kyllä kasvanut, mutta monesti silti tuntuu, ettei aina ole vaihtoehtoja. Se, löydänkö tavallisesta s-marketista tomaatin, kurkun tai kukkakaalin luomuna, riippuu ihan hirveästi kaupasta! 😮 Ei kaikilla ole aikaa tai mahdollisuutta käydä jättikaupoissa… Mutta edes jonkun jutun ostaminen luomuna saa kauppiaat tajuamaan, että luomuhan myy ja valikoimiin saatetaan helpommin ottaa uusia luomutuotteita.

Luomumamma zerohero

Hikinen tarina

Niin taisin aijemmassa kirjoituksessa vähän sivuuttaakin sitä, etten nykyisin käytä deodoranttia. Se on vaatinut kyllä aika paljon rohkeutta. No varmaan suurin osa muistakin ihmisistä pelkää haisevansa hielle. Itseäni hienhaju ei haittaa tippaakaan- ellei se lähde omasta kainalosta. Tietysti syynä on se, että mitäköhän muut nyt ajattelevat, kun eihän ihminen saisi haista hielle!

Tästä syystä aloitin antiperspiranttien käytön yläasteella murrosiässä. Aluksi oli vain se 24 tunnin suojan antava hajusteeton ja ”hellävaraiseksi” tituleerattu. Hinkkasin (rullasin) sitä palleroa joka aamu kainaloihin ihan antaamuksella, paksut plöjäytykset moneen kertaan kaikilla ruumiin ja sielun voimilla, ettei se varmasti pettäisi.

Lukiossa hikoilu sitten paheni (tai sitten tulin asiasta vain entistäkin tietoisemmaksi) ja otin järeämmät aseet käyttöön. Dödö, jonka luvattiin antavan 48 tunnin suojan, kuulosti hyvälle. Aloin myös pesemään kainaloita välituntisin, jos epäilin suojauksen kuitenkin pettäneen. Varsinkin stressaaminen ja jännittäminen, sekä ihmisten lähellä oleminen sai (ja saa yhä) hikirauhaset virtaamaan holtittomasti. Yo-kirjoituksissa satuin oikeasti kuuman paterin viereen ja hiki tuli t-paidan lisäksi läpi myös hupparista. Silloin ajattelin, että nyt riittää. Minähän en enää jaksa hikoilla. Tarvittiin yhä vain kovempia keinoja. Niimpä 72 tunnin suojan lupaava dötski otettiin käyttöön. Se on ensimmäinen, joka todella toimi useamman tunnin.

Äiti ja isäpuoli tosin totesivat, ettei kuulosta kovin terveelliselle. Olin kyllä aikaisemminkin jo vähän mietiskellyt, ettei tämä touhu ehkä keholle hyväksi ole, mutta women must do what women must do… He kertoivat käyttävänsä vain desinfiointi ainetta, sillä se puhdistaa ihoa. Sain myös vinkin kainalokarvojen sheivaamisen tärkeydestä. Hien haju kuulemma pinttyy erityisesti niihin. Puskat sai siis mennä.

Jossain oli juttua, että korvavaikustakin voi päätellä, miten pahalle oma hiki haisee. Vaalea ja mureneva vaikku viittaa siihen, ettei hajua ole tai ettei se ainakaan ole voimakas, kun taas tumma ja tahmea (se nautinnollisempi koostumus kaivella korvasta ulos :D) kertoo juuri päinvastaista.

Kerran yksi kaveri alkoi räppiharkoissa vaan yht’äkkiä räpätä mulle, että ”älä tuu lähelle, haiset pahalle”. Luulin, että hän räppää minusta, mutta se kertoikin yhdestä toisesta, joka kärsi samasta ongelmasta. Voihan se olla voimakas ja johtua huonosta hygieniastakin joillakin, mutta tuntui silti vähän kummalliselta, että siihen kiinnitettiin niin paljon huomiota. Siis muutkin kuin tämä yksi kaverini puhuivat siitä. Vaikka yritin niin kovasti peittää oman hien hajua, niin silti tuntui todella pikkumaiselle nostaa jostain sellaisesta asiasta ”haloo”.

Ehkä se sittenkin on sosiaalinen juttu, millä dötski firmatkin pysyy hirmu rahoissa. Saa haista voimakkaille kemikaaleille, mutta ei luonnolliselle. Saatan itsekin mennä kauemmaksi, jos joku tulee lähelle, jos olen epävarma pitääkö se 10 cm paksu kerros 700 tunnin deutskia nyt varmasti. Ennen vanhaan ei edes käyty suihkussa, ilmakylvyt riitti hyvin 😉 Jos keksittäisiinkin aikakone, se voisi olla nykyihmiselle aikamoinen shokki…

Sekin riippuu tosi paljon ihmisestä, kuinka voimakkaana kenenkin hienkin haistaa. Yksi ei huomaa mitään, toista ei haittaa, mutta kolmas ei pysty olemaan samassa tilassa. Luin joskus sellaisen jutun, jossa kerrottiin, että ominaishajut ohjaavat pariutumista. Ihmiset pitävät sellaisten ihmisten ominaishajusta, joilla on mahdollisimman erilainen perimä. Tämä estää sisäsiittoisuutta. Toisaalta esimerkiksi e-pillerit sai naiset käyttäytymään juuri päinvastoin eli he alkoivatkin suosia perimältään samanlaisia miehiä. Tämä tottakai vain yleistys 🙂 Mönkään meni noin niikun evoluution puolesta. Jos kiinnostaa, niin lisää tämän linkin takana: http://nuortenluonto.fi/juuri-oikeenlaista-kemiaa/
Kaiken järjen mukaan omaa ominaishajuaan ja hienhajuaan inhoaa eniten siis keskenään sukua olevat perheenjäsenet??

Raskausaikana aloin anyways vähentämään tätä jokapäiväisen raikasteen käyttöä noin pariin kertaan viikossa. Muina päivinä vain pesin kainaloita tiheämmin ja sipaisin desinfiointi ainetta. Viikonloput oltiin luomu meiningillä. Jostain raskauden puolivälistä lähtien siirryin pelkkään desinfiointi aineeseen. Synnytyksen jälkeen en ole käyttänyt sitäkään montaa kertaa, nyt kokeilussa on kookosöljy. Kookosöljyn kanssa kainalot pitäisi pestä pelkällä vedellä. En kuitenkaan ole pystynyt luopumaan saippua pesusta.. Vaikka hikoilen tosi voimakkaasti, on kookosöljy oikeasti auttanut, tosin vasta silloin, kun olen laittanut sitä useamman kerran. Nyt kun olen suurimman osan päivistä vain kotona, ei oikein tunnu tarvetta sillekään.

Nollasankari

Itsetehty pyykinpesuaine

Pyykkiä tulee pestyä vauvaperheessä paljon… Varsinkin, kun käytössä on kestovaippoja. Astianpesukoneessa meillä käytetään pesuaineena soodaa ja suolaa. En esipese astioita ollenkaan eli astiat menee koneeseen pinttyneenkin lian kanssa. Lika on lähtenyt tähän mennessä ainakin ihan hyvin, tosin kiiltäviä astioista ei saa, ellei sitten huuhtele ja kiillota jollain liinalla. No, minulle riittää, ettei ole likaa. Jos pestään käsin, sopii silloin mäntysuopa.

Löysin netin ihmeellisestä maailmasta seuraavanlaisen ohjeen itsetehdylle pyykinpesuaineelle:

Kotitekoinen orgaaninen pyykinpesuaine

Tarkoitus tänään tehdä ja lähipäivinä kokeilla 🙂 laitan tulokset sitten kuvien kera (ihan kuin kukaan niitä odottais xD). Muutoin käytän esimerkiksi lattioiden pesuun vain vettä ja hinkkaan liat irti mekaanisesti. Jos jokin tahra ei kuitenkaan lähde, niin siihen lurautan tipan mäntysuopaa. En sen kovemmilla aineilla uskalla siivota jo ihan itseni, mutta varsinkaan kohta lattioita pitkin kiitävän papanossin terveyden takia. Pesuaineiden tarkoitus on tietysti saada tehokkaasti puhdasta jälkeä ja haista ”hyvälle”, eivätkä yritykset tunnu kaihtavan keinoja näihin tuloksiin päästäkseen… 😮 Monet pesuaineet ärsyttävät jo pelkästään ihokosketukseen joutuessaan, entäs sitten kun ne päätyvät viemäreiden kautta vesistöihin ja ympäristöön ja sitä kautta ruokaan?

Hilpeyttä tähänkin päivään tuo tarkoin valitut Juice Leskisen biisin sanat: ”Aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa”. Ja silti ”kaikki paitsi elämä on turhaa”.

 

Eläimiin kohdistuvat fobiat

Pelkään vedeneläjiä jopa hysteriaksi asti. Vedessä on niin sanotusti ”vieraalla maalla”. Olo on avuton ja liikkuminen siellä hidasta. Entä jos rapu nappaa varpaasta, hauki tai joku muu kala puraisee jalasta, tai käärme ui vastaan? Kaikkein eniten pelkään krokotiilejä. Tiedän ettei siinä ole järkeä näillä leveyspiireillä, mutta mietin joka kerta, että entä jos pahin pelkoni toteutuu ja tuolta sittenkin nousee krokotiili. Tykkään uimisesta, mutta en pysty nauttimaan siitä pelkojeni takia. Jos haluan nauttia ulkona uimisesta, on rannan oltava täynnä ihmisiä, veden kirkasta, pohjan hiekkaa (ei mutaa!), eikä se saa olla täynnä vesikasveja.

Ymmärrän siis hyvin ihmisiä, joilla on hysteriaksi asti meneviä pelkoja tiettyjä eläimiä kohtaan. Kuka pelkää karhua, kuka hirveä, kuka ampiasta, kuka lintuja, kuka hämähäkkiä, kuka käärmeitä. On silti väärin metsästää nämä eläimet sukupuuttoon vain sen takia, että pelkäämme niitä. Ihminen ei kokonsa tai fyysisten ominaisuuksiensa puolesta kuulu ravintoketjun huipulle. Ihminen on noussut omiin sfääreihinsä käyttämiensä apuvälineiden, kuten tulen ja aseiden, avulla. Olemme pystyneet aika pitkälti suojautumaan luontaisilta vihollisilta. Astuessamme niiden elinympäristöön ilman näitä apuvälineita, tajuamme vasta, kuka on peto ja kuka saalis.

Meilläpäin näitä luontaisia vihollisia ei kuitenkaan hirveästi ole. Siksi täältä onkin vähän absurdia huudella tiikerien ym. petojen suojelusta ihmisille, jotka elävät niiden elinalueilla. Ymmärrän hyvin heidän pelkonsa, vaikka en haluaisikaan yhdenkään eläinlajin kuolevan sukupuuttoon ihmisen takia. Ei niin yksiselitteistä tämäkään.

Suomessa vihatuin peto taitaa olla susi. Viimeksi suden tiedetään tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuonna 1882. Nykyisin itseasiassa suden vähentyminen aiheuttaa ihmisten kuolemia, sillä luontaisten petojen huvetessa hirvikanta kasvaa ja hirvikolarit yleistyvät. Olisin toki itsekin peloissani niin suteen kuin hirveenkin törmätessä.

Pelkään myös hevosia, vaikka harrastinkin jokunen vuosi sitten ratsastusta. Lähinnä pelkäsin hevosen voimaa, sitä että se liiskaa tai potkaisee. Eivät hevoset onneksi yleensä kovin aggressiivisia ole, mutta en tiedä tajuavatko ne omaa voimaansa ihmiseen verrattuna. Ainakin kerran, kun yritin saada yhteen polleen vähän liikettä se vaan jumitti paikallaan ja näytti kuulemma ihan siltä kuin olisi tuuminut, että mitä se itikka siellä inisee.

Kun ei osta uutena, säästää rahaa ja luontoa

Nykyään elää voi todella halvalla, sillä maailmassa on niin paljon turhaa tavaraa, ettei uutta kannata monesti ostaa. Ainakin hyviä naistenvaatteita on kirpputorit pullollaan. Ihmiset myös mielellään antavat vanhoja käyttökunnossa olevia vaatteitaan, kun huomaavat, että niitä on kertynyt liikaa. Ostin itse vähän aikaa sitten viidellä eurolla käytetyn valurautapaistinpannun. Huoltoahan se vaatii, mutta kestää käyttöä vuosikausia. Astiatkin ovat siellä halpoja, jos ei mitään muumimukeja tarvitse. Myös televisio (vaikka sinällään ei välttämätön olekaan) ostettiin käytettynä 50 eurolla. Vauvanvaatteita saa ilmaiseksi ainakin täälläpäin lähiötalolta, jonne vaatteita saa viedä ja tuoda. Kirjat ja elokuvat voi lainata kirjastosta (kunhan ei ole kalavelkoja… :””D). Hiljattain liityin facebookissa ryhmään, jossa annetaan tavaraa ilmaiseksi, tosin hakea ne täytyy itse. Suurempiin tavaroihin siis auto ja joskus jopa peräkärri on välttämätön, mutta ehkä ne on lainattavissa jostain yhdeksi päiväksi muutamalla kympillä, jos vaikka hakee enemmän tavaraa kerralla. Kierrätyskeskuksistakin saa kunnostettuja huonekaluja edullisesti, jopa kotiin tuotuna, jos maksaa vähän ekstraa. Puhutaan kuitenkin yleensä vain muutamien kymmenien eurojen ostoksista, kun uutena ostettaessa puhuttaisiin sadoista- jopa tuhansista euroista.

Uutena ostamisessa on sekin huonopuoli, että samalla kuluu luonnonvaroja. Luonnosta kuitenkin tulee sellaisia pikkuisia mitättömiä hyödykkeitä, kuten vesi, ruoka ja happi. Niiden säilyttäminen käyttökelpoisena on ihmisenkin selviytymisen kannalta tärkeää. On tietysti joitakin asioita, jotka haluan itsekin uutena ostaa. Tästä esimerkkinä hammasharja 😀 Silloinkin on tietysti hyvä suosia kestäviä ja ekologisia vaihtoehtoja. Hammasharjan voi ostaa puisena netistä (esim ekokiva, joka on tosin aika kallis kauppa, mutta kaikki on mielestäni reilunkaupan). Siteille sekä tampooneille tarjoaa vaihtoehdon kuukuppi. Itse olen ainakin tykästynyt kuukuppiin. Ei tarvitse pelätä enää ohivuotoja, veren hajua, laittaminen tai pois ottaminen ei satu ja peseminen on helppoa. Se maksaa noin 30€+postikulut, mutta samaa kuppia voi käyttää vuosia, joten pitkässä juoksussa tulee halvemmaksi. Tietysti puhun nyt vain omasta kokemuksestani, mutta uskallan suositella! 🙂

Vauvaperheessä säästöä tuo kestovaipat. Suosin tässä kohtaa kestovaippoja ja imuja, jotka ovat kokonaan puuvillasta, luomupuuvillasta tai bambusta. Kaikissa vaatteissa on hyvä suosia luonnonmateriaaleja ja välttää tekokuituja, sillä tekokuuidut valmistetaan muovista ja niistä irtoaa joka pesussa mikromuovia vesistöihin. Sitä ei saada putsattua kokonaan edes juomavedestä. Prosessi on lisäksi kallis ja hankala. Huomasin harmiksi suurimman osan kestovaipoista olevan joko konaan tai osittain polyesteriä, niin myös äitiyspakkauksesta tulleen muuten tosi kätevän pilvivaipan. Sen sisäpuoli on kuitenkin bambukuitua, joten olen yrittänyt laittaa väliin sen verran imuja, ettei ulkokuori ehtisi mennä pissaan ja sisäpuolen pesu riittäisi (täytyy tosin pestä käsin). Rainbow:lla on luomupuuvillasta tehtyjä vaippoja, joiden imuteho kyllä paranee pesukertojen myötä, mutta yöksi sellaista en uskalla laittaa, muutoin on sänky märkänä. Niitä kuitenkin tykkään käyttää päivävaippoina 🙂 Ilmakylpyillessä harsosta taiteltu vaippa on awot, mutta alle kannattaa laittaa toinen harso ;D Babyidean hamppu-luomupuuvilla vaippa on hiukan erilainen, sillä se sidotaan naruilla kiinni. Hetki meni tajutessa, että mites tämä vaippa toimii, mutta on ihan käyttökelpoinen. Sisäpuolelle vaan imuja ja sitten naru sidotaan vaipan ympärille. Itse olen ostanut kaikki vaipat käytettynä ja vain pessyt 95 asteessa. Siitäkin ollaan montaa mieltä pitäisikö kestovaipat ostaa käytettynä vai uutena. No mä oon ajatellut, että kyllähän se omakin vauva kakkaa ja pissaa samaa tavaraa kuin muidenkin… Ja ne kakat ja pissat lähtee pesussa. Vaippaa ei myöskään syödä, vaan se on vain ihokontaktissa. Toisaalta ymmärrän hyvin, jos joku haluaa ostaa kestovaipat uutena.

Hävettää olla minä

Mua hävettää olla mä. Vaikka tituleerasin itseni ekohörhöksi, oikeasti häpeän sitä puolta. Pelkään, että minut oikeasti leimataan ekohörhöksi ja juttujani pidetään vinksahtaneina. Juontaa varmaan juurensa siihen, että lapsuuden perheessäni jutuilleni on sanottu aina ”höpöhöpö”.

Kaupassa kaivan salaa omat muovikassit esiin ja lastaan irtokasvikset ja -hedelmät siihen. Laitan tarralapun rusettiin, josta sen saa pois. Voisihan sen aina vaan laittaa edellisen päällekin, mutta pelkään laitteiden menevän sekaisin ja lukevan molemmat viivakoodit. No tiedän kyllä, että jotkut tekevät niin, eivätkä laitteet ole siitä miksikään menneet, mutta silti… En tahtoisi joutua selittämään.

Lasta hoitoon annettaessa pelkään sanoa, että meillä on lasisia tuttipulloja, joista sitä voi juottaa. Niihin on myös suojat, ettei ne hajoa. Muovista kun irtoaa lämmitettäessä kemikaaleja. Taannoin oli kohu BPA:sta. Se on sittemmin korvattu BPS:llä, mutta nyt, kun BPS:ää on tutkittu, ei se ole yhtään sen parempi vaihtoehto, vaan ihan samankaltainen. Niinhän teollisuus yleensäkin toimii, korvaa huonoon maineeseen joutuneen kemikaalin toisella, vielä tutkimattomalla, puhdistaakseen maineensa ja markkinointi kikkana. Sitten juttu lakaistaan maton alle. Nämä voi kuulostaa salaliittoteorioilta, jos ei ole asioihin perehtynyt. Kai pelkään leimautuvani myös harhaiseksi. Toisaalta minun lapsi ja loppupeleissä minun vastuulla, joten toisten on ehkä hyväksyttävä se.

Sitten ruokailuun… Mulla on ärtynytsuoli, eli vatsa menee aika helposti sekaisin viljoista, perunasta ja sen sellaisesta. En kuitenkaan kehdannut tätä aluksi kertoa, koska pelkäsin, ettei minua uskota. Kotona siihen suhtauduttiinkin aluksi vähän epäluuloisesti, pistettiin jännityksen piikkiin tai pidettiin kuviteltuna. Toinen sitten on kasvisyönti. Lihasta tulee päänsärkyä helposti, enkä hirveästi pidä sen mausta. Mutta lihaa pitää syödä, koska sitä vain tarvitaan. Näin minulle sanoi myös ravitsemusterapeutti raskausaikana. Että täytyy ajatella vauvan parasta. Netissä kuitenkin moni ravitsemusterapeutti ja virallinen suositus kertoi, ettei liha ole raskausaikana välttämätöntä, jos saa korvattua kaikki vitamiinit, kivennäisaineet ja proteiinin muilla keinoin. Syön kuitenkin pähkinöitä, kananmunia ja maitotuotteita, joten…

Nojoo. Kukaan ei halua tulla tuomituksi tai naurunalaiseksi. Se, että sitä mitä kerrot, ei arvosteta, jättää jälkensä. Sitä ei halua kokea uudestaan, joten yrittää salata ajatuksiaan. Siksi kai tämä blogikin. Pakko jonnekin purkaa, missä kukaan ei päinnaamaa voi tulla sanomaan höpöhöpö. Höpönlöpö. Löpönhöpö. Hyvää torstai iltaa 🙂

 

Synnytystarinaa…

Ekohippihörhö äiti täällä taas. Kirjoitan ihan uuden artikkelin tähän perään, ettei aihe pompi liikaa. Meidän papana syntyi siis reilut 4 kuukautta sitten, alkukesästä. Silloin tosin satoi lunta (!) ja tunsin olevani maailman huonoin äiti, kun en ollut tajunnut ottaa vauvalle ulkovaatteita ollenkaan mukaan. Oltiin sairaalassa viisi päivää, eikä synnytyspäivänä tietenkään ollut vielä merkkejä loskasta. Isä papana joutui tekemään 14 kilometrin matkan, jotta saimme pojalle  säähän sopivat varusteet. Mukaan valikoitui äitiyspakkauksen nalle puku, joka oli meidän beibille kyllä aika reilun kokoinen… No saatiin se lapsi sieltä kotiin viimein kaikkien mutkien jälkeen.

Alunperin suunniteltiin käynnistystä maanantaille vauvan pienen vatsanympäryksen takia. Pelkäsin sitä etukäteen aika paljon. Maanantaiaamuna sitten ilmestyimme sinne klo 8 ja pääsin heti käyrille. Makasin siinä sängyllä noin puolisen tuntia. Hoitaja tuli ja kysyi tunsinko supistuksia. No, en tuntenut mitään. Yllättykseksi hän kertoi, että käyrille piirtyi suppareita tiuhaan tahtiin ja lääkäri huomasi, että olen 2 cm auki. Käynnistys peruttiin, koska synnytys oli näemmä lähtenytkin itsestään jo käyntiin, eikä haluttu vauhdittaa sitä liikaa.

Se päivä meni sairaalassa, odotellen, odotellen… klo 2 aikaan iltapäivällä tunsin ensimmäisen supistuksen ikinä. Se ei ollut kova, eikä sattunut, mutta oli silti napakka. Niitä tuli hyvin, hyvin harvakseltaan. Käveltiin niitä kuuluisia rappusia, syötiin, katsottiin telkkarista Jamie Oliveria. Jäin iltapäivästä sinne yksin. Vessassa sai ravata tiuhaan, kakatti kokoajan.

8 aikaan illalla sain luvan lähteä kotiin, mutta käskettiin tulla seuraavana aamuna uudestaan. Majailimme äitini luona, joka asuu huomattavasti lähempänä sairaalaa. Eipä mennyt kuin tunti ja alkoi sen verran voimakkaammat supistukset, että oli pakko vaan pomppia tuntitolkulla pomppupallon kanssa. Puoli 3 mentiin takaisin sairaalaan. Siellä annettiin jotain kipulääkettä, että saisin vähän nukuttua ja yhtäkkiä ei väsyttänyt enää ollenkaan. Päässä alkoi vaan pyöriä kaikki ajatukset ihan hallitsemattomasti vinhaa vauhtia. Sain lopulta vähän nukutuksi.

Kuudelta aamulla huoneeseen tuppasi porukkaa. Lääkäri tutki taas tilanteen ja nyt oltiin jo 5 cm auki. Supistukset siirtyivät selkään, mutta eivät vieläkään varsinaisesti sattuneet, vaikka olivatkin kokoajan napakampia. Sain tens laitteen, jonka tarkoituksena on lievittää kipua sähkövirran avulla. Laite kiinnitettiin kipukohtaan, jota laite ”värisytti” napin painalluksella. Värinän kovuutta pystyi säätämään. Siinä alussa se oli oikeasti hyvä.

Jossain vaiheessa supistukset siirtyivät takaisin vatsan seudulle. Pääsin isokokoiseen kylpyammeeseen, jonne sai ottaa sairaalan piikkiin mukaan juomia (siis limpparia ja mehua). Kuuma vesi lievitti kipua todella paljon, supistusten voima lieveni, vaikka kasvoikin tietysti yhä kokoajan . Polskin siellä melkein kolme tuntia. Kipu tuntui tässä vaiheessa kovilta krampeilta ja tuntui, ettei vesikään enää niin hyvin lieventänyt kipua. Sieltä nouseminen saattoi kuitenkin olla virhe. Hoitopöydällä käskettiin olla selällään paikoillaan ja kipu muuttui ihan hirveäksi, kun ei voinut asentoa vaihtamallakaan lievittää sitä.

Ennen synnytystä olin ajatellut, etten ota epiduraalia, mutta siinä vaiheessa jo anelin kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä. Se oli yht’äkkiä niin sietämätöntä. Olin 8 cm auki, piti pysyä paikoillaan, jotta vauvaan saatiin antenni päähän, ja sain paikallispuudutuksen. Se ei tuntunut auttavan yhtään. Kysyin olisiko keisarinleikkaus sittenkin vielä mahdollinen. Vähän aikaa siinä odoteltiin lääkäriä, joka tuikkaisi piikin selkään. Se piikin laittaminen ei tuntunut miltään. Pian kipu rauhoittui ja taas vain odoteltiin. Odoteltiin, että olisin tarpeeksi auki ponnistusvaihetta varten. Siinä meni parikin tuntia. Johtui varmaan puudutuksesta, mutta ponnistusvaihe ei sattunut, tuntui ainoastaan kuin valtavaa kovaa kakkaa olisi tehnyt. Tosin olin jo aika väsynyt ja taisin ehdotella, josko sitä voisi imukupilla vähän avittaa. Hyvin tuli lopulta ilmankin. Jälkisupistuksia ei tullut, eikä kipua enää vauvan syntymän jälkeen, vaikka istumaan en pystynyt. En haluaisi kokea uudestaan, mutta pakko kai se on, jos haluaa lisää lapsia 😀

Oon just se ekohörhöhippiäiti, joka ei käytä edes dödöä

Moikka! Täällä kirjoittelee siis 23-vuotias just se ekohippihörhöäiti, joka ei käyttänyt edes dödöä raskausaikana. Luovuin kosmetiikasta pääasiassa jo useampi vuosi takaperin. Olin (ja yhä olen) huolissani ympäristön saastumisesta ja kemikalisoitumisesta. Luonto kierrättää kaiken, joten kaikki shampoot, hiusvärit, meikit, kynsilakat, roskat, ilmansaasteet, joita sinne syydetään, päätyy lopulta takaisin meihin ruuan, veden ja ilman mukana. Lisäksi kaikki, mitä äitiin on vuosien aikana kertynyt ja edelleen kertyy, menee raskaus ja imetysaikana suoraan vauvaan. Kosmetiikan kemikaalit imeytyvät ihokontaktista pintaverenkiertoon ja sitä kautta elimistöön. Hiusvärien PPD:stä on löydetty samaa karsinogeeniksi luokiteltua ainetta, jota on esimerkiksi tupakan savussa. Lisäksi niiden sisältämä kemikaalit on yhdistetty kynsilakkojen, meikkien ja lukuisten muiden kosmetiikkatuotteiden sisältämien kemikaalien tavoin lihomiseen, hedelmällisyyden heikkenemiseen ja allergioiden syntyyn. Vaikutus herkässä kehitysvaiheessa olevaan vauvaan on todennäköisesti suurempi kuin äitiin.

No kukin tekee, mitä tahtoo, ja onhan maailmassa aina ollut vaaroja. Syntyyhän tupakoitsijoillekin ihan normaaleja vauvoja, vaikutukset tosin näkyvät usein vasta vuosien päästä, eikä niitä aina osata yhdistää oikeisiin lähteisiin. Ehkä ongelman ydin on, että kun kehoon syynätään uusia aineita, joihin se ei ole satojen vuosituhansien aikana tottunut, niin se saattaa reagoida vähän hassusti. Sillä ei ole ollut aikaa sopeutua näihin aineisiin. Tämä loppu siis omaa pohdintaa 🙂 Mutta tässä syitä, miksi nykyisin vältän kaikkea kosmetiikkaa hammastahnaa lukuunottamatta.

Ekohippi