Kun ei osta uutena, säästää rahaa ja luontoa

Nykyään elää voi todella halvalla, sillä maailmassa on niin paljon turhaa tavaraa, ettei uutta kannata monesti ostaa. Ainakin hyviä naistenvaatteita on kirpputorit pullollaan. Ihmiset myös mielellään antavat vanhoja käyttökunnossa olevia vaatteitaan, kun huomaavat, että niitä on kertynyt liikaa. Ostin itse vähän aikaa sitten viidellä eurolla käytetyn valurautapaistinpannun. Huoltoahan se vaatii, mutta kestää käyttöä vuosikausia. Astiatkin ovat siellä halpoja, jos ei mitään muumimukeja tarvitse. Myös televisio (vaikka sinällään ei välttämätön olekaan) ostettiin käytettynä 50 eurolla. Vauvanvaatteita saa ilmaiseksi ainakin täälläpäin lähiötalolta, jonne vaatteita saa viedä ja tuoda. Kirjat ja elokuvat voi lainata kirjastosta (kunhan ei ole kalavelkoja… :””D). Hiljattain liityin facebookissa ryhmään, jossa annetaan tavaraa ilmaiseksi, tosin hakea ne täytyy itse. Suurempiin tavaroihin siis auto ja joskus jopa peräkärri on välttämätön, mutta ehkä ne on lainattavissa jostain yhdeksi päiväksi muutamalla kympillä, jos vaikka hakee enemmän tavaraa kerralla. Kierrätyskeskuksistakin saa kunnostettuja huonekaluja edullisesti, jopa kotiin tuotuna, jos maksaa vähän ekstraa. Puhutaan kuitenkin yleensä vain muutamien kymmenien eurojen ostoksista, kun uutena ostettaessa puhuttaisiin sadoista- jopa tuhansista euroista.

Uutena ostamisessa on sekin huonopuoli, että samalla kuluu luonnonvaroja. Luonnosta kuitenkin tulee sellaisia pikkuisia mitättömiä hyödykkeitä, kuten vesi, ruoka ja happi. Niiden säilyttäminen käyttökelpoisena on ihmisenkin selviytymisen kannalta tärkeää. On tietysti joitakin asioita, jotka haluan itsekin uutena ostaa. Tästä esimerkkinä hammasharja 😀 Silloinkin on tietysti hyvä suosia kestäviä ja ekologisia vaihtoehtoja. Hammasharjan voi ostaa puisena netistä (esim ekokiva, joka on tosin aika kallis kauppa, mutta kaikki on mielestäni reilunkaupan). Siteille sekä tampooneille tarjoaa vaihtoehdon kuukuppi. Itse olen ainakin tykästynyt kuukuppiin. Ei tarvitse pelätä enää ohivuotoja, veren hajua, laittaminen tai pois ottaminen ei satu ja peseminen on helppoa. Se maksaa noin 30€+postikulut, mutta samaa kuppia voi käyttää vuosia, joten pitkässä juoksussa tulee halvemmaksi. Tietysti puhun nyt vain omasta kokemuksestani, mutta uskallan suositella! 🙂

Vauvaperheessä säästöä tuo kestovaipat. Suosin tässä kohtaa kestovaippoja ja imuja, jotka ovat kokonaan puuvillasta, luomupuuvillasta tai bambusta. Kaikissa vaatteissa on hyvä suosia luonnonmateriaaleja ja välttää tekokuituja, sillä tekokuuidut valmistetaan muovista ja niistä irtoaa joka pesussa mikromuovia vesistöihin. Sitä ei saada putsattua kokonaan edes juomavedestä. Prosessi on lisäksi kallis ja hankala. Huomasin harmiksi suurimman osan kestovaipoista olevan joko konaan tai osittain polyesteriä, niin myös äitiyspakkauksesta tulleen muuten tosi kätevän pilvivaipan. Sen sisäpuoli on kuitenkin bambukuitua, joten olen yrittänyt laittaa väliin sen verran imuja, ettei ulkokuori ehtisi mennä pissaan ja sisäpuolen pesu riittäisi (täytyy tosin pestä käsin). Rainbow:lla on luomupuuvillasta tehtyjä vaippoja, joiden imuteho kyllä paranee pesukertojen myötä, mutta yöksi sellaista en uskalla laittaa, muutoin on sänky märkänä. Niitä kuitenkin tykkään käyttää päivävaippoina 🙂 Ilmakylpyillessä harsosta taiteltu vaippa on awot, mutta alle kannattaa laittaa toinen harso ;D Babyidean hamppu-luomupuuvilla vaippa on hiukan erilainen, sillä se sidotaan naruilla kiinni. Hetki meni tajutessa, että mites tämä vaippa toimii, mutta on ihan käyttökelpoinen. Sisäpuolelle vaan imuja ja sitten naru sidotaan vaipan ympärille. Itse olen ostanut kaikki vaipat käytettynä ja vain pessyt 95 asteessa. Siitäkin ollaan montaa mieltä pitäisikö kestovaipat ostaa käytettynä vai uutena. No mä oon ajatellut, että kyllähän se omakin vauva kakkaa ja pissaa samaa tavaraa kuin muidenkin… Ja ne kakat ja pissat lähtee pesussa. Vaippaa ei myöskään syödä, vaan se on vain ihokontaktissa. Toisaalta ymmärrän hyvin, jos joku haluaa ostaa kestovaipat uutena.